lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tupaantuliaiset

Remontoimamme rintamamiestalo on nyt siinä vaiheessa että saimme pidettyä tupaantulijaiset. Vintti on vielä eristämättä, mutta alakerta on asuttavassa kunnossa :o)



Tupaantuliaisiin piti tietenkin tehdä ruokaa ja herkkuja. Löysin Raisa Kettusen "Puputytön juhlakirjasta" vuokaleivonnaisen ohjeen, jota hieman modifioin. En tuolloin vielä omistanut kanamunankorviketta, joten en käyttänyt sitä. Keksit eivät menettäneet mitään maussa tai ulkonäössä.

Hirviönkesyttäjän-keksit
 
5 dl jauhoja                      1 tl soodaa
1 tl suolaa                        1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria                      250 g huoneenlämp. marg 
2 dl muscovadosokeria      4 rkl nestettä             
3,5 dl kaurahiutaleita      
1 dl kookoshiutaleita
180 g suklaata rouhittuna  200 g lakuja pilkottuna 

* Sekoita jauhot, sooda, leivinjauhe, sokerit ja suola keskenään.

* Lisää margariini jauhoseokseen käsin sekoittaen. Älä ylisekoita. 
* Lisää kaurahiutaleet, suklaa, lakritsa ja kookoshiutaleet. Sekoita varovaisesti. Lisää neste.

Pyörittele taikinasta palloja ja painele kekseiksi pellille. Paista 175 asteessa n. 15 min., riippuen keksien koosta ja paksuudesta.


Tietenkin piti olla myös kakku. Ystäväni Emilian kanssa päätettiin että valkoinen tupa ja perunamaa sopii hyvin teemaan :o)
Kakku ja täytteet ovat muuten samat kuin hääkakussa (appelsiini ja suklaa vain ovat niin ihana yhdistelmä), mutta tähän tuli mangososetta.
Kakku koostuu kolmesta kakkupohjasta, jotka tein suorakaiteenmallisella reunavuoalla. Oli kyllä jännät paikat leviääkö kakkutaikina reunavuoan alta pellille, mutta ei levinnyt. Reunavuoka on siitäkin oiva keksintö että se on muunneltavissa. Omani leveys on 25-50cm ja pituus 22-41.Siinä saa tehtyä kaiken kokoisia kakkuja :o)
Nurmikko on vihreää marsipaania, pelto on sulatettua suklaata ja Sunnuntain vispiä, ja sekaan rouhittiin vielä suklaata. Kivet ovat Orkney pebbles-karkkeja, jotka siis ovat kivien näköisiä suklaakarkkeja ja täten päätyivät pellonlaitaan :o)
Talo on päällystetty punaiseksi värjätyllä marsipaanilla ja piilotettiin sinne parit lasagnelevytkin ;o)



Juhlissa esiintyi trio, joka villitsi yleisön. Minä heitin melkein volttia parin kappaleen kohdalla ja pääsin mukaan laulamaan Dingoa.












maanantai 25. kesäkuuta 2012

Muutakin kuin herkkuja

Mietin tässä tarjottavaa tupaantuliaisiimme, jotka ovat lauantaina. Muistuipa sitten mieleen yksi lempiruuistani, nimittäin papu-pinaatticurry. Se on aina yhtä hyvää ja kaiken lisäksi todella yksinkertainen tehdä. 

Papu-pinaatticurry

2 rkl öljyä                                        1 sipuli
1 paprika                                       1 rkl currytahnaa
1 tlk papuja                                    1,5 dl vettä
kasvisliemikuutio                          400 ml kookosmaitoa
1 ps pakastepinaattia

- Kuulotta sipuli ja paprika öljyssä. Lisää currytahna.
- Lisää vesi, liemikuutio, kookosmaito, huuhdellut pavut ja pinaatti. Hauduta ilman kantta n. 10 min.

Tarjoile kvinoan, kuskusin tai riisin kera. Kvinoa on minun suosikkejani. Se on eteläamerikkalainen ruokakasvi, joka on mm. luontaisesti gluteeniton. Sitä voi ostaa ihan tavallisesta ruokakaupasta.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhla

Juhannusta tuli vietettyä mitenkäs muuten kuin syöden :o) Oli perunasalaattia, parsakaali-savutofu piirakkaa, grillattua bataattia, makkaraa (ystäväni Katri on makkaramestari) ja jälkiruoaksi tietenkin juhannusmuffineita :oD

Parsakaali-savutofupiirakka oli ihanaa. Ohje on Elina Innasen alias ChocoChilin blogista:
http://chocochili.net/2009/01/parsakaali-savutofupiirakka/

Maustamaton soijajogurtti on todella monikäyttöinen raaka-aine, joka soveltuu sekä suolaiseen että makeaankin kokkailuun. Yksi sen hyvistä puolista on se, että se hyytyy uunissa. Kaikenlaiset piirakat luonnistuvat erinomaisesti soijajogurtin avulla.

Perunasalaattiin laitan perunaa, tuorekurkkua, suolakurkkua ja granny smith omenaa, sopivissa mittasuhteissa. Kastikkeen teen munattomasta majoneesista sekä maustamattomasta soijajogurtista. Mausteeksi suolaa, pippuria ja viinietikkaa. Oman maun mukaan kaikkea :o)  Että on hyvää.

Juhannusmuffinit olivat tällä kertaa maustettu karvasmanteliaromilla ja päälle mangokuorrute. 
Ohje on sama (Isa Chandra Moskowitzin) kuin sitruunamuffineissa:

2,5 dl ( 1 cup) soijamaitoa                  1 tl omenaviinietikkaa
n 2 dl ( 3/4 cup) sokeria                     85 ml (1/3 cup)  öljyä
1 tl  vaniljasokeria                             1 tl karvasmanteliaromia
2,5 dl ( 1 cup) jauhoja                       3/4 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta                          1/4 tl suolaa

Sekoita kulhossa maito ja viinietikka. Anna seistä pari minuttia, jotta maito hieman juoksettuu. Lisää sokeri, öljy ja vaniljasokeri. Vaahdota. Karvasmanteliaromi.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat ainekset keskenään ja lisää nestemäisiin kahdessa erässä. Sekoita kunnes ei ole enää jauhopaakkuja.

Paista muffinit 185 C asteessa n. 20 min tai kunnes hammastikkuun ei enää jää taikinaa.

Kuorrutukseen tuli
1 prk GoGreen vispiä             1 prk Sunnuntain kuohkeaa vispiä
2 rkl mangososetta                  tomusokeria tarvittava määrä (jotta jämäköityy).

Muffinien jäähdyttyä kunnolla, niistä poistetaan pala keskeltä ja kuopasta aloitetaan kuorrutuksen pursotus. Me koristelimme Katrin ja Essin kanssa muffinit mantelirouheella, cocktailkirsikoilla, strösselitähdillä, helminonparelleilla ja banaanilla. Hienoja tuli. Ja tietenkin todella hyviä :o)










torstai 21. kesäkuuta 2012

Aurinkolasien kirkastajaiset

Näitä kuppikakkuja tein aurinkolasienkirkastajaisiin maaliskuussa. Siinä on sekä kookos-lime kuppikakkuja että minttusuklaa kuppikakkuja. Kuva on hieman kökkö, kun en kiireessä jaksanut säätää kameran kanssa.

Kookos-lime kuppikakut

5 dl jauhoja
1, 5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 limen kuoret + mehu
1,5 dl fariinisokeria
1,7 dl öljyä (eli hieman yli puolitoista :o)
2,5 dl kookosmaitoa (tai muuta)
1 rkl omenaviinietikkaa


* Sekoita keskenään jauhot, sooda, suola ja raastettu limen kuori. Sekoita toisessa astiassa keskenään sokeri, kookosmaito, öljy, limen mehu sekä viinietikka. Sekoita hyvin.
* Lisää neste jauhoihin. Älä sekoita liikaa, vain niin että taikina sekoittuu. Muuten tulee superpalloja :o)
* Tässä vaiheessa muffinsseihin voi lisätä vaikka pakaste vadelmia, mustikoita… Mitä nyt keksii.
* Paista 185 asteessa n. 20 min, tai kunnes hammastikkuun ei enää tartu taikinaa.

Minttusuklaa kuppikakut

2,5 dl soijamaitoa
1 tl omenaviinietikkaa
85 ml öljyä
2 dl sokeria (käytän puolet muscovadoa)
1 tl vaniljasokeria
1 tl minttuaromia

2,5 dl jauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta


* Sekoita isossa kulhossa maito ja viinietikka. Anna seistä pari minuttia, jotta maito hieman juoksettuu.
* Lisää sokeri, minttuaromi, vaniljasokeri ja öljy. Sekoita hyvin.
* Sekoita toisessa astiassa keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe, kaakao ja suola.
* Lisää jauhoseos nestemäisiin kahdessa erässä. Sekoita kunnes ei ole enää jauhopaakkuja.
* Jaa taikina muffinssivuokiin, n. 2/3 vuoasta. Paista 185 asteessa n. 20 min, tai kunnes hammastikkuun ei enää tartu taikinaa.


Kuorrute

100 g tummansinistä Keijua n. 3/4 pkt tomusokeria

n. 2 rkl soijamaitoa ½ tl minttuaromia
sopivasti vihreätä elintarvikeväriä

Vaahdota sähkövatkaimella margariini ja muutaman desi tomusokeria tasaiseksi. Lisää soijamaito ja minttuaromi. Lisää loput tomusokerista vähitellen ja lopuksi haluamasi määrä vihreätä väriä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

1. hääpäivä


Tänään, vuosi sitten menimme naimisiin, mieheni ja minä. Vuosi on kulunut todella nopeasti, mutta niinhän ajalla on tapana kun on hauskaa :o)
Teimme ystäväni Emilian kanssa ihanan hääkakun. Tai no, myönnetään että kakku on enemmän Emilian käsialaa kuin minun ;o) Haluan kuitenkin jakaa sen kanssanne.





       Puunhalaajan hääkakku


4 dl vehnäjauho                 1 dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta                0,5 tl ruokasoodaa
2 prk suklaavanukasta       100 g pehmeää rasvaa
2,5 dl sokeria                    1 dl kiehuvaa vettä
2tl vanilja-aromia              100g suklaata rouhittuna

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää vanukkaat ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Sekoita vehnäjauho ja kaakaojauho keskenään ja lisää varovasti rasvaseokseen, kunnes on reilu desi jäljellä. Lisää tähän leivinjauhe sekä sooda joukkoon ja sekoita varovasti seos tasaiseksi. Kääntele suklaarouhe taikinaan ja lisää nopeasti sekoittaen kiehuva vesi ja heitä koko komeus uuniin. Noin 60 min 175 C (165 C kiertoilmauunissa).


Kakun täyte
4 dl gogreen -vispiä         2 dl Sunnuntai-kasvirasvavispiä
½ dl ruokosokeria           350 g tummaa suklaata (käytettiin Brunbergin)

Vaahdota vispit kuoheaksi (huom: vispin tulee olla jääkaappikylmää ennen vaahdotusta!). Sekoita joukkoon ruokosokeri. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoitellen. Lisää suklaasula vispivaahtoon ja vatkaa tasaiseksi. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia tai mielellään seuraavaan päivään.

* * * * *
Täytettä tuli kakun väliin sekä kauttaaltaan kakun päälle.  
Marsipaani kaulittiin kakun päälle. 



Sitruunamuffinit

Tein tänään raparperimehua, johon tuli kuorittua sitruunaa. No, mitään ei heitetä kompostiin turhaan, niin oli sitten tehtävä sitruunamuffineita :o) 
Yhtä Isa Chandra Moskowitzin "Vegan cupcakes take over the world" ohjetta mukaillen tein tällaisia (suluissa alkuperäiset mitat):

2,5 dl ( 1 cup) soijamaitoa                  1 tl omenaviinietikkaa
n 2 dl ( 3/4 cup) sokeria                     85 ml (1/3 cup)  öljyä
1 tl  vaniljasokeria
2,5 dl ( 1 cup) jauhoja                       3/4 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta                          1/4 tl suolaa
kahden sitruunan raastettu kuori & yhden sitruunan mehu

Sekoita kulhossa maito ja viinietikka. Anna seistä pari minuttia, jotta maito hieman juoksettuu. Lisää sokeri, öljy ja vaniljasokeri. Vaahdota. Lisää sitruunan mehu & raastettu kuori.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat ainekset keskenään ja lisää nestemäisiin kahdessa erässä. Sekoita kunnes ei ole enää jauhopaakkuja.

Paista muffinit 185 C asteessa n. 20 min tai kunnes hammastikkuun ei enää jää taikinaa.

Vielä herkumpia olisivat (ja ehkä kauniimpia myös) kuorrutuksen kera, mutta en nyt ehtinyt sitä tehdä. Ensi kerralla sitten :o)