perjantai 20. toukokuuta 2016

Raparperi-rahkapiirakka

Raparperi pihassamme on intoutunut kasvamaan kunnolla ja vihdoin kaupasta saa maidotonta rahkaa. En ollut aiemmin tehnyt tällaista makeata piirakkaa, joten hieman jännitti että mitähän tulee.
Tämän piirakan voi ihan hyvin tehdä myös soijajogurtista, mutta koska "rahkapiirakka", kokeilin nyt Alpron maustamatonta rahkaa tähän. 

Piirakkapohja

200 g margariinia (käytin Sunnuntain maidotonta leivontamargariinia)
1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljajauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
tarvittaessa 0,5 dl soijamaitoa

Täyte
1 prk Alpron maustamatonta rahkaa
2 tl vaniljajauhetta
n 5 dl raparperia
0,5 – 1 dl ruokosokeria

* Sekoita monitoimikoneessa (tai käsin) margariini, sokeri ja vaniljajauhe. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe.
* Lisää jauhot margariini-sokeriseokseen ja lisää tarvittaessa soijamaito. Laita jääkaappiin 30 minutiksi.
* Taputtele jauhotetulla kädellä taikina voideltuun vuokaan (Ø 29 cm). Nosta taikinaa myös reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 200°C noin 8 minuuttia. Ota vuoka uunista ja laske uunin lämpötila 175°C.
* Sekoita keskenään rahka, vaniljajauhe sekä sokeri.
* Kaada raparperit esipaistetulle piirakkapohjalle ja lisää rahkaseos.
* Paista piirakkaa 20-30 minuuttia kunnes se on hyytynyt tarpeeksi. Piirakka saa jäädä keskeltä hieman hytkyväksi, mutta reunojen tulee olla täysin jähmettyneitä. 
* Anna piirakan jäähtyä kunnolla, mieluiten yön yli jääkaapissa, ennen tarjoilemista.
Maut tasaantuvat ja piirakka on helppo leikata.

Tein piirakan työpaikan grilli-iltamaan, joten kuva ei ole kovin edustava.
Hyvää oli silti ja grilli-iltamatkin olivat vallan mainiot.